perjantai 22. toukokuuta 2015

Uusi ALKU

Tammikuussa halusin kokeilla taas kerran uutta laihdutuskuuria vaikka laihdutettavaa ei edes hirveästi ollut vaan pientä kiinteytymisen tarvetta. Mutta jotain uutta halusin ja löysin uuden Alun elämälleni. Eli puhumme Alku nimisestä valmennuksesta (http://alku.fi/) jonka vetäjinä toimivat Kukka Laakso ja Sami Sundvik. Molemmat rautaisia ammattilaisia alallaan. Muistelen että Kukan nimeen törmäsin ensimmäisen kerran jossain kahvakuulajutussa ja Samin ruokablogeja olen lukenut jo aikaisemmin.



Alku on tehokas nettivalmennus painonhallintaa ja hyvinvointiin, sitä on helppo noudattaa ja siitä tulee osa elämää. Niinkuin sanoin aluksi lähdin mukaan taas yhteen laihdutuskuuriin ja hyvin nopesti huomasin että eihän tämä ole mikään laihdutuskuuri vaan elämäntapa loppuelämäksi. Olen jo monta vuotta syönyt suht terveellisesti ja ollut kiinnostunut ruokavalioista ja hyvinvoinnista. Suurin syy taas kokeilla uutta laihdutuskuuria oli kuitenkin että aina pitää saada 5 kiloa pois...

Kiitos Sami ja Kukka hyvästä valmennuksesta


Kävin marraskuussa 2014 kehonkoostumusmittauksessa ja sen tulos kehotti minua laihduttamaan 700g. Aloitin siis tammikuun puolivälissä Alku-valmennuksen ja muutin ruokavaliotani, jätin pois gluteenin, maitotuotteet ja ylimääräisen sokerin. Ensimmäiset kaksi viikkoa vedin täysin ilman hiilihydraatteja, tietysti unohdin lukea ohjeet kunnolla ja jatkoin treenaamista samalla temmolla ja olin kuin perseeseen ammuttu karhu :) Ohjeet kehottivat vähentämään liikuntaa ja muuttamaan ne kevyempiin vaihtoehtoihin mutta enhän minä tuollaista huomannut tehdä.

No joka tapauksessa huomasin aika nopeasti olotilassani muutoksia, energiaa riitti vaikka treenasin ja tein töitä aikast paljon. Ja kolmen viikon jälkeen painoa oli pudonnut 3 kiloa. Kävin hierojalla silloin 3 viikon tauon jälkeen ja sain kehuja muuttuneesta kropasta! Pienessä ajassa oli kuulemma tapahtunut paljon muutosta. Mitään muuta en ole elämässä muuttanut kuin ruokavalion. Kahdeksen viikon jälkeen painoa oli pudonnut melkein 7 kiloa. Kroppaa katsoessa näyttäisi olevan rasvaa koska lihakset alkavat näkymään ja kaksi hierojaa on kehunut muuttunutta kroppaani.

Tällä ruokavaliolla haluan elää loppuelämäni, koska olotila on mahtava ja joskus kun syö gluteenia ja maitoa niin kroppa oireilee. Toivon että jokainen löytäisi oman Alun elämäänsä <3 ja kiitos myös mielettömän tsemppaavalle sekä ihanalle facebook-ryhmällemme, ootte mahtavia!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti