lauantai 28. marraskuuta 2015

Puolen matkan krouvi saavutettu

Eilen oli vuorossa lääkärin tarkistus ja kipsin vaihto, jännitti sairaalakäynti etukäteen. Onneksi lääkäri kertoi että akillesjänne tuntuu yhteneväiseltä eli on parantunut aikataulussa, mikä helpottava tieto. Melkein itku tuli siinä tutkimuspöydällä helpotuksesta, toisaalta itku meinasi tulla siitäkin kun jalka heilui hervottomana puolelta toiselle. Nyt on siis neljä viikkoa mennyt siitä kun akillesjänne katkesi, matkalla on ollut ylämäkiä mutta myös alamäkiä. Positiivisuudella eteenpäin mennään, välillä iskee masennusjakso mutta se on elettevä ja noustava sieltä vielä ylös. Mutta nyt on ihana pinkki avattava kipsi jalassa ja eilen pääsi suihkuun ilman jätesäkkiä, sain pestyä pois ne hiet jotka tulivat neljä viikkoa sitten treenissä :)



Nyt aloitetaan jumppaus vähintään se viisi kertaa päivässä jalkaterää pitää ojentaa ja koukistaa omalla lihastyöllä 20 kertaa. Kuten videosta näette niin matkaa on vielä tehtävänä että jalkaterän saisi 90 asteen kulmaan. Eilen sitä ei siihen väkisin alettu vääntämään vaan annetaan viikko aikaa ja sitten uusi kipsi joka laitetaan 90 asteen kulmaan. 


Oikean jalan pohjelihas on nyt jo surkastunut ja on ihan löysä mutta vuorokaudessa huomaa jo eroa jalan hallinnassa. Eilen ei pystynyt pitämään jalkaa ilmassa kun se oli niin holtiton mutta tänään aamulla pystyin jo pitämään jalkaa ilmassa ilman että autoin kädellä. Hirveän pitkää aikaa en uskalla kokeilla mutta pikkuhiljaa. Mutta on oikeasti ihana tunne kun voi välillä olla sohvalla ilman kipsiä, tekee hyvää jalalle vähän hengittää ja pääkopalle asia on vielä isompi. Yöllä kipsiä pitää kumminkin jalassa pitää ettei vahinkoa tapahtu kun nukkuu. Akillesjänne on kasvanut yhteen mutta ei todellakaan ole vielä parantunut, nyt pitää olla todella varovainen ettei kaikki ala alusta.



keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Vi**u, en pysty

3,5 viikkoa on mennyt tämän kipsin kanssa ja tällä viikolla ollaan puolessa välissä kipsielämää, puolen matkan krouvi ja lääkäritarkastus. Kun kipsi tuli jalkaan ja kepit käteen niin ajattelin että ei tästä tule mitään, en pysty tekemään yhtään mitään. No pakkohan sitä on tehdä ja asenne ratkaisee tässäkin hommassa, oishan sitä voinut jäädä vaan voivottelemaan. Kaksi ekaa viikkoa olin kokonaan saikulla (siis virallisesti olin) mutta tein kyllä töitä koneella ja puhelimella, sitten sattumalta törmäsin osapäiväsairasloma termiin. Eli nyt sitten voin luvan kanssa tehdä töitä koneella ja puhelimella kotisohvalla, ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä että tekee töitä saikulla. Tuntui niin turhalta olla kokonaan saikulla kun olinhan minä kuitenkin työkykyinen vaikka en kulkemaan pääsekään.



Sitten näihin arkipäivän haasteisiin ja niitähän on ollut. Alkuun jo ruuan saaminen pöytään oli haaste mutta nyt se on ihan helppoa. Vaatii vain vähän kekseliäisyyttä, ruuat saa kaapista pöydälle monella konstilla. Suussa roikkuu pussit, taskut täyteen (ja toive että kananmunat eivät hajoa sinne), hupparissa on huppu ja keppien kanssa käsissä voi kuljettaa myös. Vasemman jalan yhden jalan hyppely on kyllä kehittynyt ja ihmettelen jos tasapaino ei ole kehittynyt. Suihkussa käydään istuen jätesäkki jalan ympärillä, shampoo ja saippua käden ulottuvilla. Märällä lattialla ei uskalla yhdellä jalalla hyppiä ilman tukea.

Meillä oli myös hoitokoira jota käytin yhtenä päivänä ulkona, pikkuisen oli epäuskoinen ilme koiralla kun lähdettiin mutta lähti mukaani kuitenkin. Kyseessä vielä sellainen yli-innokas vuoden ikäinen pinsernarttu. No jotenkin taisi neiti ymmärtää että nyt ulkoiluttaja ei ole ihan kunnossa ja en halua häntä loukata joten oli tosi rauhallisesti, ei lähtenyt edes oravan perään joka meni ohitse.

Muuten tämä kotona alkaa välillä riipomaan pääkoppaan ja ilmeisesti myös perheenkin pääkoppaa. Kokoajan ei viitsisi olla pyytämässä apua mutta kun kaikkea ei aina jaksaisi tehdä vaikka pystyykin. Viikonloppuna perhe miettikin (siis huumorimielellä) että saisko mulle paikan jostain palvelukodista kun oon niin vaikee potilas...

Niitä hommia jotka ärsyttää on yläkerrassa sijaitseva makuuhuone ja yöllinen pissahätä, nekään ei ole siis mahdottomia mutta sellaisia tympeitä. Tietysti monikin asia ärsyttää ja ketuttaa mutta ei niitä viitsi luetella tai miettiä koska tilanne on nyt tämä mikä se on, parempi vaan yrittää ajatella positiivisesti ja nauttia tästä jouten olosta. 

Tukikohtana toimii sohva missä vietänkin suurimman osan päivästä, lattialla käyn tekemässä lihaskuntoa ja venyttelemässä. Foamfoller on ollut nytkin oiva apu kun lonkat meinaa kipeytyä tästä kovasta menosta. Tänään tuleekin vaihtelua päivään kun lähden illalla katsomaan pojan joukkueen jääkiekkopeliä :)

Nauttikaa ihmiset elämästä, ikinä ei tiedä mitä tapahtuu...




sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Uusi kipsi ja menoksi

Perjantaina oli sitten se kauan odotettu ensimmäinen kipsin vaihto, no en saanut avattavaa mallia vaikka sitä kovasti odotin. Tämä kipsi on jalkapohjasta avoinna mutta muuten umpinainen, saapahan vähän enemmän liikuteltua jalkaterää. Jotenkin kuitenkin tuo kipsi jalassa ei vaan istu mun jalkaan, kokoajan tuntuu että jostain kohtaa hiertää tai painaa. Tämän kipsin kanssa sitten mennään seuraavat kaksi viikkoa ja sitten seuraava kipisinvaihto, samalla myös lääkäri tarkistaa akillesjänteen tilanteen. Perjantaina kun kipsaaja jalkaterää painoi niin akillesjänteessä tuntui kiristystä eli toivoa on että jotain olisi tapahtunut ja jänteen päät olisivat löytäneet toisensa.



Perjantaina ja lauantaina oli myös koulupäivät, niihin oli raahauduttava vaikka kuin tuntui että ei jaksaisi jalan kanssa köpötellä. Päivät olivat kyllä toisaalta tosi piristäviä, sai muuta ajateltavaa ja oli kiva nähdä opiskelukavereita. Mutta voi sitä väsymyksen määrää lauantai-iltana, olin niin poikki ja jalka tuntui huonolta että melkein itkin. Päätin sitten mennä nukkumaan jo kahdeksan jälkeen illalla, en vain jaksanut olla hereillä. Olisin ollut valmis sänkyyn jo viideltä kun mies kyseli että juotko vielä kahvia, tuumasin vain että eihän kukaan juo kahvia keskellä yötä.



Tänään sitten tein aamusta vähän lihaskuntoa ja mikä ihana yllätys että punnerrukset eivät enää tuntuneet pahalta akillesjänteessä ja myös yhdellä jalalla hyppimiset eivät tunne jänteessä eli on siellä jotain tapahtunut. Ainut asia mikä mietityttää on tuo terveen jalan akillesjänne joka oireilee ilmeisestikin tästä könkkäämisestä, täytyy alkaa venyttämään pohjetta joka päivä ettei sekin katkea. No toisaalta eihän tuo katkennut oireillut mitenkään ennen katkeamista.


Mulla on ihan hirvee ikävä treenaamista, taidan joulukuussa alkaa käymään salilla. Voishan sitä kokeilla vastuksella ajamista kotona, taidan joku päivä pyytää miestä asettelemaan pyörän vastukselle autotalliin että pääsen vähän pyörittämään. Lihaskuntoa nyt alan tekemään kaksi kertaa päivässä. Meillä on vaan hoidossa koira ja tykkää tehdä mukana lihaskuntoa eli kiipeää heti päälle kun lattialle istahdan.


Viime yönä oli tullut vähän loskaa maahan eli oli kiva herätä kun maa oli valkoinen. Eilisen pysäyttävä uutinen oli terroristihyökkäykset Pariisiin, Ranska on lähellä sydäntä kun olemme viettäneet siellä monta kesää. Alla oleva kuva on otettu viime kesänä Croix de Feriltä kun olimme katsomassa Ranskan ympäriajoa

perjantai 6. marraskuuta 2015

Elämä jatkuu

Niin se vaan tulee viikko täyteen siitä kun akillesjänne katkesi, viikon olen kohta tässä sohvalla maannut. En olisi uskonut että aika menee näinkin nopeasti, ehkä kohta on jo joulukuun loppu ja joulu eli aika jolloin pääsen eroon kipsistä ja kepeistä. Kahdeksan viikkoa on kuitenkin aika lyhyt aika ihmisen elämästä, eteenpäin ajatellen se on ikuisuus mutta taaksepäin ajateltuna se oli just äsken. Seitsemän viikkoa tarkoittaa seitsemää perjantaita joka taas on aika vähän, viikon päästä on eka kipsinvaihtoaika ja kolmen viikon päästä on toinen vaihtoaika. Siinä on seuraavien viikkojen kohokohdat.



Jalka on hyvän tuntuinen jos vaan malttaa lepäillä, jos yhtään kauemmin on pystyssä niin jalka väsyy ja turpoaa. Jostain syystä myös yöaikaan jalka meinaa turvota ja aamuisin on vähän huonomman tuntuinen. Varpaat välillä puutuvat ja jalkapohjassa tuntuu sellainen patti, luultavasti jotain nestettä tai jotain. Kipuja ei onneksi ole ja aika vähän mitään muutakaan tuntemuksia, paitsi turvotusta.



Päivät tuntuvat menevän tietyllä rytmillä, aamupäivän olen ollut koneella tehden joko opiskeluhommia tai työhommia. Iltapäivällä kun perhe tulee kotiin niin heidän kanssaan höpötellen ja ilta sitten telkkaria tuijotellen. Kyllä sitä vaan oppiin taitavaksi kulkijaksi noiden keppien kanssa, olen onnistunut pesemään pyykkiä ja laittamaan ne kuivumaan, tiskikoneen pysty tyhjentämään ja ruokaakin olen pöytään saanut. Kaikkein vaikeinta on suihkussa käynti, mietinkin että en enää ihmettele että joillain vanhuksilla hygieniassa on puutteita. Tytär sanoi että minun asentoni keittiössä on kuin alkaisin twerkkaamaan eli terve jalka lattialla ja kipsattu keittiötason päällä



Olen myös alkanut tekemään vatsalihasliikkeitä aamuisin, lisänä myös selkää. Punnerruksiakin yritin mutta asento tuntuu inhottavalta akillesjänteessä, se ei jostain syystä tykkää asennosta vaikka teinkin ne polvet maassa. No tällä nyt mennään, olen tehnyt muutenkin henkistä tsemppausta itselleni että oikeesti tää on nyt tosi pitkä projekti saada jalka kuntoon. Tavoitteeksi olen asettanut että kahdeksan kuukauden päästä pystyn juoksemaan, siis oikeesti kahdeksan kuukauden päästä, silloin on jo kesä. Tammikuussa alkaa kuntoutus jalalle ja oikeasti aion tehdä sen huolellisesti koska haluan jalan kuntoon mutta pää on pidettävä kylmänä ettei rasita sitä liikaa heti aluksi. Ajattelin että viritän autotalliin pyörän harjoitusvastukseen ja pyörittelen sillä, voisin myös ottaa vesijuoksun ohjelmaan ja lihaskuntoa voi treenata salilla kunhan vain ottaa akillesjänteen huomioon ettei se rasitu liikaa. Taidan käydä moikkaamassa mieheni kaveria joka on jalkavammoihin erikoistunut fysioterapeutti, jos hän antaisi jonkinlaisen harjoitusohjelman.



Mutta siis pääsääntöisesti positiivisilla ajatuksilla mennään päivä ja viikko kerrallaan. Nauttikaahan te kaikki elämästä, kaikki on hyvin <3

tiistai 3. marraskuuta 2015

Nyt alkaa ketutuskäyrä olla korkeella

Nyt on mennyt siis kohta kolme vuorokautta siitä kun tuo akillesjänne poksahti poikki ja eilen alkoi ketutuskäyrä nousta korkeella, kiukuttelu siis alkoi. Sitä yrittää ajatella positiivisesti mutta välillä vaan pakko antaa negatiivisesten ajatusten lyödä sinut kanveesiin, eilen se löi oikein kunnolla. Kiukuttelin perheelle oikein urakalla, eihän tämä heidän vika ollut mutta jotenkin oli vaan saatava tämä paha olo ulos. No tänään yritetään nousta negatiivisuudesta ylös ja löytää asiasta positiiviset puolet :) No onneksi tuo teksti tuli heti aamusta vastaan facebookissa



Eilen kävin työterveydessä keskustelemassa sairaslomasta ja puhuin myös esimieheni kanssa tilanteesta, periaatteessahan pystyn töitä tekemään mutta kotoa en pääse mihinkään ellei ole kuskia. Lääkäri kirjoitti neljä viikkoa sairaslomaa eli siihen asti kun jalalla on täysvaraamiskielto päällä, sen jälkeen katsotaan tilannetta uudestaan. Sanoin kyllä esimiehelle että pystyn kyllä akuutit asiat hoitamaan kotisohvalla puhelimen ja tietokoneen välityksellä mutta mitä jos tulee jotain mihin minut tarvitaan paikan päälle, siihen tarvitaan joku sijainen. Ja kun alueenani on Jyväskylän lisäksi Kuopio ja Iisalmi niin sinne en pääse mitenkään. No katellaan miten tää homma etenee.



Sitten vähän voinnista, jalka väsyy tosi helposti. Jos on vähänkin pidempää pystyssä niin jalka väsyy alaspäin oloon ja tuntuu että alkaa turpoamaan joten paras asento on olla selällään joko lattialla tai sohvalla. Särkyä oli vähän vuorokausi katkeamisen jälkeen ja otinkin silloin särkylääkettä että unikin tulisi paremmin, eilen illalla sitten oli ihan hirveä pääsärky luultavastikin makaamisesta. Vuorokausi katkeamisen jälkeen nousi jostain syystä pieni lämpö ja mittari näytti 37,5C, en tiedä mistä johtui. Olen yrittänyt rullailla woamrollerilla sekä selkää että takareisiä ja pakaroita, tänään ajattelin että voisin alkaa tekemään vatsa- ja selkäjumppaa. Kepeillä kävely kyllä on kipeyttänyt kipsijalan lonkankoukistajan kun sen avulla pitää jalkaa paikallaan. Täytyy kyllä sanoa että ainakin yhden jalan kyykkyä  tulee tehtyä kun nousee lattailta ylös tai laskeutuu sinne, tämän kahdeksan viikon jälkeen on varmaan aika eri tasoiset jalat. Nyt olen kahden viikon ajan oman elämäni ballerina sohvalla ballerinakipsissä...


Eilen hoidin kaikenlaisia hommia jotka piti saada hoidettua tämän loukkaantumisen takia:
  • varasin ajan työterveyslääkärille sairasloman takia
  • soitin esimiehelle ja juttelimme tilanteesta, tänään uudestaan
  • peruin Vuokatin loman, tänään lähetettävä saikkulappu sinnekin
  • laitoin liikuntakeskuksen kortin tauolle ainakin marraskuun ajaksi
  • laitoin crossfit-salin kortin tauolle
  • tein vakuutusyhtiölle ilmoituksen
  • tänään on vielä tehtävä ilmoitus matkavakuutukseen reissun peruuntumisesta että saa varausmaksun pois
Kepeillä on jo oppinut kävelemään suht hyvin, tänään pitäisi oppia käymään suihkussa silleen järkevästi. Kahvia juon nykyään termosmukista jossa kahva niin saan kannettua sen keittiöstä olohuoneeseen. Housuissa on oltava tasku että saa kuljetettua tavaroita niissä paikasta toiseen, laitoinkin vahingossa yöhousuiksi sellaiset housut joissa ei ole taskua eli pitää vaihtaa yöpuku pois. Olinkin viikonloppuna kaksi vuorokautta putkeen yöpuvussa, eilen piti vaihtaa pois kun lähdin työterveyteen. Samalla kävin myös työpaikalla moikkaamassa ihmisiä, oli kiva nähdä porukkaa. Mutta tuo työterveysreissu väsytti jalan tosi paljon ja tuntuu ettei se ole vielä palautunut reissusta, tuntuu että siinä on ylimääräistä turvotusta reissun jäljiltä. 

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

1.11.2015 Akillesjänne ja poksaus

Se oli ihan tavallinen lauantaipäivä lokakuun viimeisenä päivänä vuonna 2015 ja menossa aivan mahtava Crossfit-treeni kaverini kanssa Kankaan Crossfit-salilla Jyväskylässä. Ensin tehtiin viisi rinnalle vetoa, perään 10 wallbalia, 15 burbeeta soutulaitten yli hypyllä, soudettiin 200m ja perään vielä 15 tuplaa hyppynarulla, noita olisi pitänyt tehdä siis 4 kierrosta. No sain tehtyä melkein kolme kierrosta kun oikean jalan akillesjänteessä tuntui tuplien aikana poksaus ja treeni loppui siihen. Vilkaisin että mikä kuoppa siinä lattiassa on kun jalka ei pidä ja sitten tipahdin, jalka nopeasti ylös ja kylmää. Tajusin heti että nyt ei ole kyse siitä normaalista eli nyrjähtäneestä nivelsiteestä vaan nyt on kyse jostain vakavammasta.

Kaverini heitti minut keskussairaalaan ja jo matkalla mietin että minkälaisia treenejä pystyn tekemään katkenneella akillesjänteellä, kaveri vaan tuumas että kuuntele nyt ensin mikä on tuomio. No tuomiohan oli se pahin eli katkennut akillesjänne oikeassa jalassa. Lääkäri päätyi konservatiiviseen hoitolinjaa eli kipsi jalkaan sellaiseen kivaan balleriina-asentoon ja kepit kulkuvälineiksi. Sain buranareseptinkin mutta kun ei mitään kipua missään vaiheessa ollut tuntunut niin en niitä edes hakenut.

Ensiavun aulassa istuessani ja odotellessani miestä hakemaan minut pos, hän tietysti oli pyörälenkillä ja kesti hetki ennenkuin pois sieltä kerkesi, oli aikaa ajatella mitä tämä tarkoittaa. Olin juuri viikolla tehnyt loppuvuoden suunnitelmat ja aikataulut työn osalta, jotka kaikki sai heittää roskakoppiin. Työt hoidetaan kotisohvalta, tai tehdään ne jutut mitkä voi tehdä sieltä käsin. Edessä taitaa olla pitkä sairasloma kun ei auton rattiin pysty menemään.



Kipua ei siis ole missään vaiheessa tuntunut vaikka nyt on jo vuorokausi mennyt siitä kun katkeaminen tapahtui. Yö meni suht hyvin hyvää asentoa etsien. Pääsääntöisesti olen maannut sohvalla tai lattialla jalka kohoasennossa, tehnyt sen mitä pystyy tekemään keppien kanssa. Kaikki on niin vaikeaa, ihan perusjututkin. Mutta ei auta itkeä vaan etsiä tästäkin ne positiiviset asiat eli olen hengissä ja nyt saan levätä hektisen syksyn jälkeen. Ehkä tämä oli taas kropan viesti minulle että mitäs et ajoissa levännyt, nyt lepäät vähän kauemmin.


Mutta summa summarum katse eteenpäin ja suupielet ylöspäin....