Se oli ihan tavallinen lauantaipäivä lokakuun viimeisenä päivänä vuonna 2015 ja menossa aivan mahtava Crossfit-treeni kaverini kanssa Kankaan Crossfit-salilla Jyväskylässä. Ensin tehtiin viisi rinnalle vetoa, perään 10 wallbalia, 15 burbeeta soutulaitten yli hypyllä, soudettiin 200m ja perään vielä 15 tuplaa hyppynarulla, noita olisi pitänyt tehdä siis 4 kierrosta. No sain tehtyä melkein kolme kierrosta kun oikean jalan akillesjänteessä tuntui tuplien aikana poksaus ja treeni loppui siihen. Vilkaisin että mikä kuoppa siinä lattiassa on kun jalka ei pidä ja sitten tipahdin, jalka nopeasti ylös ja kylmää. Tajusin heti että nyt ei ole kyse siitä normaalista eli nyrjähtäneestä nivelsiteestä vaan nyt on kyse jostain vakavammasta.
Kaverini heitti minut keskussairaalaan ja jo matkalla mietin että minkälaisia treenejä pystyn tekemään katkenneella akillesjänteellä, kaveri vaan tuumas että kuuntele nyt ensin mikä on tuomio. No tuomiohan oli se pahin eli katkennut akillesjänne oikeassa jalassa. Lääkäri päätyi konservatiiviseen hoitolinjaa eli kipsi jalkaan sellaiseen kivaan balleriina-asentoon ja kepit kulkuvälineiksi. Sain buranareseptinkin mutta kun ei mitään kipua missään vaiheessa ollut tuntunut niin en niitä edes hakenut.
Ensiavun aulassa istuessani ja odotellessani miestä hakemaan minut pos, hän tietysti oli pyörälenkillä ja kesti hetki ennenkuin pois sieltä kerkesi, oli aikaa ajatella mitä tämä tarkoittaa. Olin juuri viikolla tehnyt loppuvuoden suunnitelmat ja aikataulut työn osalta, jotka kaikki sai heittää roskakoppiin. Työt hoidetaan kotisohvalta, tai tehdään ne jutut mitkä voi tehdä sieltä käsin. Edessä taitaa olla pitkä sairasloma kun ei auton rattiin pysty menemään.

Kipua ei siis ole missään vaiheessa tuntunut vaikka nyt on jo vuorokausi mennyt siitä kun katkeaminen tapahtui. Yö meni suht hyvin hyvää asentoa etsien. Pääsääntöisesti olen maannut sohvalla tai lattialla jalka kohoasennossa, tehnyt sen mitä pystyy tekemään keppien kanssa. Kaikki on niin vaikeaa, ihan perusjututkin. Mutta ei auta itkeä vaan etsiä tästäkin ne positiiviset asiat eli olen hengissä ja nyt saan levätä hektisen syksyn jälkeen. Ehkä tämä oli taas kropan viesti minulle että mitäs et ajoissa levännyt, nyt lepäät vähän kauemmin.
Mutta summa summarum katse eteenpäin ja suupielet ylöspäin....