Älä tule huono äiti, tule hyvä äiti

Sain ajatuksen kirjoittaa aiheesta huono omatunto kun eräs tuttavani kommentoi tuota edellistä kirjoitustani Olen tuntenut huonoa omatuntoa ihan kaikesta, siis ihan kaikesta...lenkillä käymisestä, suihkussa käymisestä, telkkarin katsomisesta, töissä käymisestä, vaatteiden ostamisesta, karkin syömisestä, valmislihapullien lämmittämisestä lapsille jne jne jne ihan kaikesta mitä vain voi ajatella. Onko se meidän äitien oma tunne vai onko se meidän naisten oma tunne? Koska tuskin se ainoastaan minun oma tunteeni on mutta joka tapauksessa olen opetellut ja opettelen edelleen pääsemään eroon tuosta typerästä tunteesta...

minä ja lapset vesipuistossa Maspalomaksessa 2012

Tuohon samaan huonon omantunnon kategoriaan kuuluu myös riittämättömyyden tunne ja syyllisyyden tunne. Ihan uskomattomia tunteita joita ei pitäisi edes tuntea sellaisesta asiasta kuin valmislihapullien lämmitys tai lenkillä käynti mutta jostain ne tunteet vaan puskee! Miksi sitä tuntee huonoa omaatuntoa, syyllisyyttä siitä että lähtee lenkille? Muistan kun esikoinen syntyi ja mieheni sanoi minulle että oikeesti nyt voit lähteä lenkille, edes kävelemään että hän hoitaa tyttöä (tytär oli tuolloin varmaan viikon vanha). Kävin ulkona luultavasti alle tunnin kävelemässä ja kokoajan podin syyllisyyttä siitä että olen pois tyttäreni luota. No kyllähän sitä sitten jossain vaiheessa ymmärsi että kun lapsella on myös isä joka oikeasti haluaa hoitaa pienokaista että minä pääsen lenkille niin aloin ottamaan sitä ns omaa aikaa (vaikka silti podin huonoa omaatuntoa ja syyllisyyttä)

Mutta eniten huonoa omaatuntoa ja syyllisyyttä aiheuttavat kanssasisareni omilla töksäytyksillään. Kun sanot käyneesi lenkillä niin vasta kommentti on että miten sinulla riittää aika siihen, jos sinulla kerta on noin paljon tunteja vuorokaudessa niin lahjoita minullekin...Siis oikeesti onko se teiltä muilta äideiltä pois jos minä käyn lenkillä? Sanokaa ihan rehellisesti onko se teiltä pois? Vai miksi pitää tieten tahtoen pahoittaa toisen äidin mieli ja aiheuttaa huonoa omaatuntoa? Olitteko onnellisia silloin kun uupunut ja ylirasittunut kun en kerennyt/jaksanut lähteä lenkille? Minä en ollut...Me olemme mieheni kanssa molemmat aina tehneet vuorotöitä ja olemme aina lenkkeilleet, mieheni on harrastekilpaurheilija jolla on kilpailullisia tavoitteita. Tottakai minäkin olen välillä ollut niitä ärsyttäviä vaimoja jotka ovat naama väärinpäin kun mies lähtee omalle reissulle. Mieheni reissut ei vain ole ryyppyreissuja vaan treenileirejä kavereiden kanssa. Tähänkin joku "viisas" sanoo että mistä tiedät mitä se miehesi siellä tekee, no en tiedäkään mutta luotan 100% häneen että hän ei tee mitään typeryyksiä. Varmasti kavereiden kanssa juovat oluen tai kaksi tai jopa kolme illalla kun käyvät päivän lenkkejä lävitse mutta mitä siitä, ei se ole minulta pois. Kun hän on kotona niin minä saan omaa aikaa käydä jumpassa, salilla tai lenkillä!

Äiti-Poika lenkki Mallorcalla keväällä 2013, kaksi äitiä ja kaksi poikaa aamulenkillä

No summa summarum nyt yritän elää elämää ilman huonoa omaatuntoa, syyllisyyttä ja riittämättömyyden tunnetta. Onhan se vaikeaa! En enää tunne mitään noista tunteista kun olen treenamassa, se yli olen päässyt. Mutta ne valmislihapullat...Ja nautin elämästä raakana, turhia murehtimatta (tai ainakin yritän). Tällähetkellä miehen ajaa kilpaa Keski-Euroopan vuorilla, en ole kateellinen hänelle vaan olen onnellinen hänen puolestaan ja toivon menestystä. Itselläni ei rahkeet riitä noin vaativaan kisaan! 

kuva Trans Alp kisasta missä mieheni kilpailee tällä hetkellä

Rakkaat kanssasisareni, joskus on aikoja jolloin ei yksinkertaisesti kerkeä/jaksa lähteä hoitamaan kuntoa mutta älkää poteko siitä huonoa omaatuntoa. Silloin pitää tehdä sitten sitä mikä on sillä hetkellä tärkeää. Kun lapset ovat pieniä niin aika on kortilla ja jaksaminen minimissä, älkää enää stressatko tuolloin omasta tai toisten kuntoilusta. Itse niin tein pahimpaan uupuksen aikaan ja aiheutin itselleni vain lisää pahaa oloa. Tulee vielä aika jolloin meillä jokaisella on aikaa hoitaa itseään, nyt kun lapset ovat jo molemmat murrosiässä tai sen yli niin on enemmän aikaan. Ja oikeasti mikä parasta saan heistä lenkkiseuraa, lenkki lapsen kanssa on sama kuin olisit saunassa lapsen kanssa eli siellä olemme käyneet niitä kipeimpiä ja parhaimpia keskusteluja. Lapsikin jotenkin rentoutuu ja alkaa puhumaan! Oikeasti kokeilkaa lähteä lenkille (vaikka vain kävelemään metsään) sen oman lapsen kanssa, molemmat saavat liikuntaa eikä tarvitse äidinkään potea huonoa omaatuntoa kun on pois lapsen luota. Samalla saatte maailman parhaat keskustelut, voisin väittää että juuri noiden lenkkien takia suhteemme lapsiimme on niin avoin ja kiinteä <3

poika ja isä tulossa pyörälenkiltä Ranskassa 2011, loppukiritaistelu menossa

tyttären kanssa kävelylenkillä Ranskassa 2011