lauantai 28. marraskuuta 2015

Puolen matkan krouvi saavutettu

Eilen oli vuorossa lääkärin tarkistus ja kipsin vaihto, jännitti sairaalakäynti etukäteen. Onneksi lääkäri kertoi että akillesjänne tuntuu yhteneväiseltä eli on parantunut aikataulussa, mikä helpottava tieto. Melkein itku tuli siinä tutkimuspöydällä helpotuksesta, toisaalta itku meinasi tulla siitäkin kun jalka heilui hervottomana puolelta toiselle. Nyt on siis neljä viikkoa mennyt siitä kun akillesjänne katkesi, matkalla on ollut ylämäkiä mutta myös alamäkiä. Positiivisuudella eteenpäin mennään, välillä iskee masennusjakso mutta se on elettevä ja noustava sieltä vielä ylös. Mutta nyt on ihana pinkki avattava kipsi jalassa ja eilen pääsi suihkuun ilman jätesäkkiä, sain pestyä pois ne hiet jotka tulivat neljä viikkoa sitten treenissä :)



Nyt aloitetaan jumppaus vähintään se viisi kertaa päivässä jalkaterää pitää ojentaa ja koukistaa omalla lihastyöllä 20 kertaa. Kuten videosta näette niin matkaa on vielä tehtävänä että jalkaterän saisi 90 asteen kulmaan. Eilen sitä ei siihen väkisin alettu vääntämään vaan annetaan viikko aikaa ja sitten uusi kipsi joka laitetaan 90 asteen kulmaan. 


Oikean jalan pohjelihas on nyt jo surkastunut ja on ihan löysä mutta vuorokaudessa huomaa jo eroa jalan hallinnassa. Eilen ei pystynyt pitämään jalkaa ilmassa kun se oli niin holtiton mutta tänään aamulla pystyin jo pitämään jalkaa ilmassa ilman että autoin kädellä. Hirveän pitkää aikaa en uskalla kokeilla mutta pikkuhiljaa. Mutta on oikeasti ihana tunne kun voi välillä olla sohvalla ilman kipsiä, tekee hyvää jalalle vähän hengittää ja pääkopalle asia on vielä isompi. Yöllä kipsiä pitää kumminkin jalassa pitää ettei vahinkoa tapahtu kun nukkuu. Akillesjänne on kasvanut yhteen mutta ei todellakaan ole vielä parantunut, nyt pitää olla todella varovainen ettei kaikki ala alusta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti