keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Päivä päivältä parempi

Kyllä nyt on vaan pakko uskoa siihen että tästä vielä jalka tulee, jumppa tuntuu auttavan ja jalka on kokoajan "vahvemman" oloinen. Vaikkakin en uskaltaisi sillä vielä ilman kipsiä edes seistä, enkä kyllä halua edes kokeilla. Turvotusta on aika paljon vielä akillesjänteen kohdalla ja yön jäljiltä koko jalkaterässä. Jumpata pitää muistaa jumpata viisi kertaa päivässä, siitä olen pitänyt kiinni tarkasti. Olen myös "kävellyt" kipsijalan kanssa kun kepeillä eteenpäin menen. Perjantaina pitäisikin ottaa kantakorotuspala pois kipsin sisältä, jolloin jalan kulma menee taas lähemmäksi normaalia.

Kyllä asia on niin että kannattaa miettiä mitä toivoo, koska joskus ne toiveet toteutuvat. Alku vuosi oli töissä tosi hektinen sisältäen YT-neuvottelut ja uudet työkuviot syyskuun alusta alkaen. Muistan kun lokakuun loppupuolella mietin että voi kun saisi joku päivä olla vain kotona ja maata sohvalla. Ja naps hetken päästä poksahti tuo akillesjänne poikki, nyt on sitten saanut olla kotona sohvalla aikast pitkään. Nyt toivon ihan mielettömän paljon lottovoittoa...

Tiedättekö muuten miten ihanaa on saada kaksi jalkaa maahan viiden viikon jälkeen, helpottaa ihan kaikkea. Ihan ensimmäiseksi seisomista paikallaan, pyykitkin voi laittaa kuivumaan seisaalten ei tarvitse istualtaan yrittää kurotella. 

Huomenna onkin ihan oikea työpäivä kun pääsen kollegoitten kanssa palaveriin, kun kerrankin palaveri järjestetään täällä Jyväskylässä. Ihana päästä näkemään kollegoita ja höpöttämään heidän kanssaan ihan livenä. Viime viikolla olin henkilöstöpalaverissa näkemässä omia ihmisiä, oli kyllä piristävää. Sitten onkin viikonloppuna koulua eli minulla on ihan kiirettä tämä loppu viikko...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti